Sivut

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Kauttaaltaan huminana

Aloitin viime viikolla runouskurssin, ja tekstikokoelman tekemistä tukevan seminaarityöskentelyn perusopiskelijoiden kanssa. Aineopiskelijat puurtavat Kirjoittamisen historia ja tutkimus -teemapäiväkirjan parissa.

Seminaari tarkoittaa oikeastaan lukupiiriä, jossa annetaan palautetta. Opiskelijat siis työstävät kevään aikana 25-35 liuskan mittaisen työnäytteen jostakin tekstilajista. Työnäyte on tämän opintojakson vanha nimi, ja minun tulee käytettyä sitä tekstikokoelman sijasta. Jotenkin se vain soljuu paremmin suussa. Ehkä pidän enemmän vokaaleista ja liukuvista konsonanteista.

Runouskurssin aloitimme runon tunnistamisella. Teimme tehtävän, jossa piti valita tekstinipusta teksti, jonka kokee "eniten" runoksi, ja teksti jonka kokee "vähiten" runoksi, ja piti perustella molemmat valinnat. Eeva-Liisa Mannerin "Kirjoituskone" sai monta ääntä, samoin kuin uusimmasta Tuli&Savu-kirjasta poimittu Virginia Woolfin The Waves -teoksen lainauskuitti, kehystäjänä Mikko Kuorinki. Runollisimman runon tittelin voitti Gunnar Björlingin "Minä en kirjoita kirjallisuutta, etsin kasvojani ja sormia" Tuomas Anhavan suomennoksena. Myös Catharina Gripenbergin "Kirjeystäväni, kerään ikkunanraaputtimia" koettiin runoisaksi.

Huomenna aloitan puhumaan rytmistä. Aloitan yleensä tällä sitaatilla enkä varmaan nytkään malta siitä luopua: 

“Minä kävelen käsiäni heilutellen ja hiljakseen mumisten, vielä miltei sanattomasti, ja väliin hidastan askeleitani jottei mumina häiriintyisi, väliin taas panen muminaan vauhtia askelteni tahdin mukaan.


Näin jäsentyy ja täsmentyy rytmi - kaiken runouden perustekijä, joka tuntuu siinä kauttaaltaan huminana. Vähitellen tuosta huminasta alkaa irrota sanoja. ” 

- Vladimir Majakovski: "Kuinka säkeitä valmistetaan". Suom. Tuomas Anhava.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti